Pitkästä aikaa oli mahdollisuus kävellä kotokaupungin katuja, kuulostella sen viimeisimpiä kuulumisia ja antaa askelten kuljettaa kohti leppoisia hetkiä.
Kahvilassa kahvikupit kolahtelivat pöydän pintaan, rahkapiirakkaa puolitettiin ja lehtien sivut kääntyivät hiljaa
– korvien poimiessa kanssakahvittelijoiden päivänpolttavat.
”Kukaan bestmaneista ei vielä tiedä, eivätkä kaikki kaasot. Tässä mä jo teille lörpöttelen.”
”Mä en näe lukea lehteä siinä pöydässä, mennään tytöt alas.”
Sunnuntai.
Ohijolkottelevat puolimaratoonarit eivät ainakaan vähentäneet ruokahalua, kun pieni seurue kerääntyi Laukontorille ravintola Wistub Alsacen markiisin alle ripsuvaa sadetta pakoon. Rohkeasti sisälle vaan ja brunssin kimppuun. Lue loppuun
Tämän reseptin nimi voisi olla myös Nyhjää tyhjästä alta aikayksikön. Kun suunnitelmasta A käydä kaupassa luovutaan ja siirrytään vastahakoisesti suunnitelmaan B keksiä syötävää nopeasti, ja jääkapissa on (kollegaa siteeraten) pelkkä valo, on syytä ottaa kriisinhallintakeinot käyttöön.
Onnistuneen illallisen jälkeen oli hykerryttävää astella mukulakivikatua majapaikkaan, hotelli Pariisin Villeen. Kaunis, pieni hotelli vanhassa kaupungissa oli loistovalinta. Toivottavasti sinne osuu kulku joskus toistekin. Aamiaiselle kömmittiin viimeisenä huonekuntana, mutta vielä löytyi herkkuja monta lautasellista. Lue loppuun
Suosittelun voimaa ei kannata vähätellä. Monesti tulee pidettyä oma pää ja valittua ravintola tai ruokalaji oman sen hetkisen päähänpiston mukaisesti. Se vapaus suotakoon, ehdottomasti.
Mutta ilta Porvoonjoen rannalla oli hieno esimerkki siitä, että heittäytyminen toisten tekemien suositusten varaan voi olla rentouttava elämys. Lue loppuun
