Tortillat jauhelihatäytteellä ja salaatilla

Opiskeluvuosina tortillat olivat tyttöjen iltojen vakioruokaa. Täytteet pilkottiin ja jauhelihatäyte kokattiin iloisesti porukalla. Tortillalättyjen kauliminen ja paistaminen olivat useimmiten Gingerin vastuulla. Sittemmin Alekin on päässyt viettämään tortillailtoja. Tortillalätyt ostetaan yleensä valmiina, mutta jauheliha maustetaan itse. Itsetehdyt tortillalätyt ovat vähän krouvempia, mutta hauskaa puuhastelua.

Opiskeluaikojen ohjetta ei kaivettu esille, vaan sekoitettiin kehdesta desistä vettä, suolaripauksesta ja vehnäjauhoista pehmeä taikina. Maissijauhoja käyttämällä tortillat saisivat kellertävän värin ja enemmän makua, mutta mistäpä sitä maissijauhoja tähän hätään.

Runsaasti vehnäjauhoja käyttäen taikinanokareista saa kaulittua ohuita lättyjä. Jos lätyt joutuvat odottamaan paistamista, älä laita niitä limittäin tai ripottele ainakin reilusti jauhoja päälle. Jauhot karistellaan – tai harjataan pullasudilla – pois, ja tortilla paistetaan kuivalla valurautapannulla. Opiskelija-asunnossa lätyt paistettiin suoraan puhtaalla hellan levyllä.  Koska jauhoja kulkeutuu pannulle, kannattaa pannu harjata tai pestä puhtaaksi, kun jauhot alkavat kärytä.

Muutama ruskea pilkku molemmin puolin on merkki kypsästä tortillasta. Laita paistetut lätyt odottamaan puhtaan pyyheliinan väliin ja vaikka muovipussin alle. Kovettuneita tortilloja ei pysty syömään.

Täytteeksi kukin laittaa mielensä mukaan lihaa, kanaa, lämpimiä kasviksia tai salaattia ja erilaisia kastikkeita. Kotopuolessa jauhelihatäyte maustetaan aina reilulla määrällä chiliä ja tummalla kaakaolla. Myös tomaattimurska kuuluu asiaan. Ruokalusikallisella vehnäjauhoja ja tarvittaessa vesitilkalla täyte suurustuu sopivan paksuksi.

Kotopuolessa kasvikset lisätään tortillan väliin raakoina. Sipulia, säilykeananasta, tomaattia, jäävuorisalaattia. Jalopenot täydentävät täytteen tulisuutta. Cheddarkastike tai tällä kertaa kermaviilikastike päälle.

Itse tehden tortillat eivät yleensä lopu kesken, ja täytettä riittää pienemmille lätyille hyvin.

 

Kategoria(t): Herkkuhetket, Leivonta Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Tortillat jauhelihatäytteellä ja salaatilla

  1. kikka sanoo:

    kuinka ollakkaan … päätin kurkata josko Gingeriltä löytyisi jotain vinkkiä
    iltaa varten. Tortillat oli varattuna ja jauheliha paistettu tunti sitten ja siinähän
    se oli silmien edessä. Loput aineet löytyvät komerosta ei tarvinnut sittenkään
    lähteä kauppaan…
    Tältä palstalta olen monet kerrat saanut hyviä vinkkejä.
    Hyvää ja iloista vappua Gingerille ja Alelle

    • Ginger sanoo:

      Kiva kuulla, että inspis on iskenyt – se on Kotopuolen tarkoituskin. Jakaa ideoita, innostusta ja inspiraatiota, enemmän kuin ohjeita ja neuvoja.

      Aurinkoista vappua myös sinulle!

Kommentointi on suljettu.