Makaronilaatikko

Makaronilaatikon teossa on eksytty vuosien varrella kauas perinteistä. Sulatettu Koskenlaskija-juusto tuo kieltämättä hyvää makua miedomman munamaidon sijaan. Raakana lisättävät makaronit saa kyllä kypsäksi uunissa, nestettä vain täytyy muistaa lisätä riittävästi.

Lähipiirin kanssa aihetta pohdittua on Kotopuolessa palattu takaisin aitoon makaronilaatikkoon. Sen kulmakiviä ovat kunnolla ruskistettu jauheliha, sipuli, suola&pippuri ja munamaito. 

Pussillinen sitä ihan tavallista makaronia keitetään kypsäksi pakkauksen ohjeiden mukaan ja valutetaan siivilässä. 400 g nauta-sika -jauhelihaa ja hienonnettu sipuli ruskistetaan kuumalla valurautapannulla. Maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Ja kun kuitenkin vähän hurvitellaan, lisätään myös kuivattua chiliä ja kuivattua persiljaa.

Munamaito sekoitetaan noin 6 desistä maitoa ja kahdesta kananmunasta. Maustetaan maltillisesti suolalla ja mustalla pippurilla.

Sen jälkeen makaronit, jauheliha ja munamaito kaadetaan suureen uunivuokaan ja sekoitetaan. Paistetaan vaikkapa 225 asteessa 40 minuuttia, tai kunnes munamaito on hyytynyt ja pinnalta löytyy niitä ihanan kovia, tummaksi paistuneita makaroneja.

Makaronilaatikon kanssa tarjotaan ketsuppia ja kylmää maitoa sekä salaattia. Sen parhaita ominaisuuksia on, että siitä riittää syömistä aina seuraavallakin päivälle. Vähintään.

Kategoria(t): Arkiruuat Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Makaronilaatikko

  1. Gus Goose sanoo:

    Ja jos ei tykkää niistä kovista pintamakaroneista niin pari viipaletta punaista emmentaalia koko komeuden päälle ennen uuniin menoa … toimii.

  2. Ginger sanoo:

    Hyvä vinkki! Jos taloudesta ei löydy yhtään henkilöä, joka haluaa rohmuta ne kovat makaronit lautaselleen.

Kommentointi on suljettu.