Maa-artisokkakeitto

Muutamaa nettiohjetta selattuaan Ginger päätti noudattaa saamaansa vinkkiä ja skipata maa-artisokan työläimmän vaiheen eli kuorimisen.

Valmiissa keitossa näkyi pieniä pilkkuja kuoresta, mutta makuun ne eivät varmasti vaikuttaneet.

Mukulat likosivat vedessä yön yli ja ne pestiin sen jälkeen huolellisesti juuresharjalla. Kattilaan nokare voita ja hieman öljyä, jossa paloitellut mukulat sekä sipuliviipaleet freesattiin kevyesti. Kattilaan lisättiin muutama desi vettä, kasvisliemikuutio sekä 2 dl kasvirasvakermaa ja annettiin kiehua reippaasti. Muutama peruna lohkottuna lisättiin kattilaan tässä vaiheessa.

Kun juurekset olivat pehmeitä, keitto soseutettiin sauvasekoittimella ja siivilöitiin puhtaaseen kattilaan. Pippuria myllystä maun mukaan, sekoitus, kuumennus ja hienostunut keitto oli valmista nautittavaksi.

Kategoria(t): Arkiruuat Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Maa-artisokkakeitto

  1. Säihky sanoo:

    Minäkin olen tehnyt tuttavuutta maa-artisokkien kanssa viime aikoina! En tosin muista, että kuoriminen olisi ollut mitenkään erityisen hankalaa. Tuolla kuvia
    http://herkkujajaneulehuveja.vuodatus.net/blog/3071490/monenlaiset-uunijuurekset/

  2. Päivitysilmoitus: Ilta en español…. samoin aamu | Kotopuolessa

Kommentointi on suljettu.