Kotopuolessa keitellään usein kiisseliä. Tai soppaa, jos summan mutikassa sekoitettu suurustus jää vähäiseksi. Aamupalana jogurtin asemasta tai lisänä, välipalana, jälkiruokana, puuron kaverina – kiisselistä on moneksi.
Kiisseli on mukava keino muistella kesää. Mökiltä tai torilta poimitut marjat, raparperit, mustikat, vadelmat ja jopa omenat voi kiehauttaa hetkessä kattilalliseksi kiisseliä. Säilykehedelmien liemi tai vähemmän suosittu mehu uppoaa yhtä mainiosti sekaan.
Raparperi-mansikkakiisseli keitettiin tällä kertaa vedestä ja pakastetusta raparperista niin, että sokerin lisäksi sekaan tiputettiin kanelitanko. Kuvan kanelitanko on saatu tuliaiseksi muistaakseni Meksikosta – mausteet ovat hyviä tuliaisia. Kun raparperi on kypsynyt ja hajoaa vispilällä sekoittaessa, kanelitanko ongitaan pois ja kiisseli suurustetaan perunajauhopakkauksen ohjeen mukaan. Perunajauhot sekoitetaan siis tilkkaan kylmää vettä, valutetaan ohuena nauhana kiisseliin ja sekoitetaan koko ajan. Kiehautus, kattila pois levyltä ja jäinen mansikkasurvos – plumps – kattilaan. Kuuma kiisseli sulattaa mansikat jättäen ne kuitenkin tuoreiksi. Sekoitus, sokerimäärän tarkistus ja kiisseli kaadetaan tarjoiluastiaan. Ripsaus sokeria päälle.
Kaneli tuoksui keitettäessä hyvälle ja antoi kiisseliin aavistuksen joulun makua. ”Aavistus” ei ole ehkä tarkka gastronominen määritelmä. Entä ”tilkka”? Eräässä ravintolakoulussa muistan opetetun, että englanninkielinen termi ”dash” tarkoittaa sitruunankuoresta leikatusta kynnenkokoisesta palasta puristetun tipan verran. Yhdessä drinkkioppaassa ”dash” näkyy määritellyn 4,62 tipaksi. Toisaalla se on jo loraus. Aika laaja skaala. Kokkailu ei olekaan onneksi vakavaa puuhaa.
Toinen sana, joka tästä kanelin käytöstä tuli mieleen, oli ”twist”. Muotisana, joka käännetään muun muassa ”väännöksi”. Itse käyttäisin ilmaisua ”siinä oli sitä jotakin”. Sanakirjasta napattuna ”twist” tarkoittaa myös vääristelyä tai väärinymmärrystä. Hiilihydraatteja pelkäävät syyttävät kiisseliä turmiolliseksi. Pah, sanoo Ginger. Joka kiisseliä syö, on poissa muusta pahateosta.
Hiilarikammoiset voivat myös saostaa kiisselinsä psylliumilla ja nautiskella syntisenhyvän kiisselin kermavaahtovuoren kera! Niin se meillä nykyään nautitaan 😉 Makeutusta ei kiisseliin välttämättä edes tarvitse. Kiisseli on todellakin aivan suotta hyljeksitty perinneruoka.
No niin, hienoa. Eli vanha kunnon kiisseli pysyy mukana kuvioissa ja mukautuu aikojen saatossa, hyvähyvä!