Kuusi annosta päivässä

Hunajapomela ja mandariiniTässä on tullut pohdittua uusia ravitsemussuosituksia. Ei nyt mitenkään otsa rypyssä, onhan ne valtaosin jo tiedettykin, mutta enempikin siitä vinkkelistä, miten kotiruoka voisi olla monipuolista, vaihtelevaa, terveellistä ja maukasta.

Kukkaron nyörejä kiinni kuroessa on tullut myös aloitettua kirjanpito mm. ruokamenoista kuukausitasolla sekä viikottaisen ruokalistan laatiminen. Hauskoja harrastuksia molemmat.

Viikottaisessa ruokalistassa potentiaalisille lounastajille on kullekin päivälle kirjattu joko tähteitä edellisiltä päiviltä tai jotain nopesaa tyyliin nuudeleita+tonnikalaa+pakastevihanneksia. Tähteitä tuppaa jäämään aina enemmän kuin etukäteen aavistaakaan ja harvemmin täytyy keitellä mitään uutta ruokaa.

HunajapomeloIltaruuaksi tehdään sitten ihan oikeaa ruokaa. Kotopuolessa ei evästellä iltaisin pelkällä leivällä vaan tehdään lämmin ruoka. Tähän on vuosien varrella päädytty.  Alen ruokailumahdollisuudet arkipäivän aikana vaihtelevat ”oon mä kahvia saanu” ja ”söin lounaan” välillä. Pelkän iltapuuron tarjoaminen olisi silloin aika karua. Tekemällä ruokaa isompi satsi iltaisin varmistetaan, että kaapissa on useimmiten jotakin  mikrotettavaksi.

Viikossa on aina yksi freestyle-päivä, jonka voi siirtää viikon varrelle sen mukaan, syödäänkö ulkona tai vietetäänkö roskaruokapäivää. Muutenkin viikonpäiväpalasia ruokalajeineen siirrellään muuttuvien tilanteiden edessä.

Hunajapomelo

Viikottaisen ruokalistan laadinta on ollut käytössä kolme viikkoa. Ja varmasti jatketaan vielä. Tähän asti vaikuttaa siltä, että ruokalistan laadinta tuo rauhaa arkeen sekä vähentää kaupassakäyntikertoja. Aiemminkaan ruokalajien keksiminen ei ole ollut ongelma. Enempikin se, että ruokiin varatut raaka-aineet onkin käytetty johonkin muuhun – koska ideoita on niin paljon!

Ruokamenojen kirjanpito ei kata yksittäisten tuotteiden hintavertailuja. Tarkoitus on nyt ensin hahmottaa, paljonko rahaa menee ruokaan, paljonko kulutetaan rahaa kahviloissa ja ravintoloissa ja onko kauppiaan ahkerasti sähköpostiin lähettämien ym. tarjousten hyödyntämisellä merkitystä ruokakuluihin kuukausitasolla. Ruokaostoksissa säästetyt rahat – oletettavasti niitä kertyy mm. tuon ruokasuunnittelun vuoksi – tullaan käyttämään sitten vaikkapa ulkona syömiseen.

Pari annosta hedelmiä

Niin niistä ravitsemussuosituksista vielä. Kotopuolen Facebook-sivulla taannoin kummasteltiinkin, miten sitä muistaa huomioida jokaiselle päivälle kahvileivät ja herkkupalat, mutta viherosasto tuppaa aina näyttämään varastosaldoa nolla. Kuusi annosta marjoja, hedelmiä, vihanneksia ja juureksia (poislukien peruna) per päivä on aika iso määrä. Ja kaikki ne pitäisi muistaa sieltä kaupasta kantaa. Marjoja on onneksi saatu, vaikkei itse poimittu viime kesänä marjan marjaa. Lämmin kiitos lahjoittajille.

Kasvisteluun kiinnitettäneen Kotopuolessa kevättä kohti mennessä taas kerran huomiota. Aiempina vuosina kokeiltiin Luomulaatikkoa ja Lidliä. Viime viikolla hyödynnettiin Supermarkettien eurolla hedelmiä -kampanjaa. Tällä hunajapomelolla taidettiin kuitata edes pari annosta, vaikka 1,25 kilosta osa katosikin kuoriessa ja peratessa.

Hunajapomelon kuoret

Kategoria(t): Aatostelu. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.