Kahviloiden ominaisuuksia ruoditaan Kotopuolessa ahkerasti ja verrataan perusvaatimuksiin. Tämänkertaiset visiitit saivat pohdiskelemaan teemoja ”onko asiakkaan vai ravintolan vika, jos listalla on sörssöä ja asiakas sen tilaa” ja ”kun aika ajaa ohi”.
Kulmakonditorian tulo kaupunkiin ei aiheuttanut ensin ”sinne täytyy päästä” -huokauksia. Kuulosti nimensä mukaiselta. Näitä on nähty. (Kesälomamatkalla vaikkapa Pietarsaareen, väsähtäneet ja yksinäiset pullat, korput & leivokset harhailemassa vitriinissä, ”yön yli nukkuneita” jepjep valvoneita pikemminkin.)
Bussin ikkunasta bongattu näyttävä pullavitriini sai kuitenkin piipahtamaan kahville.
Käsveskan kokoiset korvapuustit jätettiin tiskille ja valittiin seuraavaksi lähimmät normipullat. Hyviä olivat.
Yllätys oli, että kahvila onkin oikeastaan ravintola. A-oikeudet ja kaikki. Ruokalistan sai kätevästi napata kotiin muistilapuksi. Ainakin salaattien määrä oli lupaava, leivät, uuniperunat ynnä muuta nam.
Eräänä iltapäivänä päätettiin sitten lounastaa salaattien äärellä ihastuttavassa rouvaseurassa. Ginger pähkäili, valitako terveellinen lohisalaatti, aina himoittava Ceasar-salaatti vai mausteisempi texmex kera nachojen. Oih, listaltahan löytyy sellainen, missä on tätä kaikkea! (Nyt lyötte kämmenellä otsaanne ja ajattelette ”eiii…..”.)
Sörssöpä hyvinkin. No, valinta tuli tehtyä ja sitä sai mitä ihan itse tilasi. Terveellinen salaattilounas oli tästä kaukana. Herneenversot nuupahtaneet. Henkilökunnan rempseä ja kokenut asiakaspalvelu heitti hudin siinä, että kysymykseen ”onko tämä listan termi tulistunut siis kovin tulista” vastattiin ettei ole. Kourallinen punaista ja polttavaa jäi syömättä. Ehkä ”tulistunut” kuvasikin asiakkaan mielentilaa.
Oma moka. Vai oliko? Seuralaisen salaatti oli herkullisempi, suolapähkinöineen ruokainen sekin. Sämpylä kuulemma herkullinen ja kastike hyvää. Ensi kerralla menemme kuitenkin testaamaan sen latinalais-amerikkalaisen ravintolan.
Valitukset jatkuvat vielä, sillä Branderin kahviloissa on tullut piipahdettua kuluneina viikkoina. Asematunnelin pikkukahvila on nykyään pirtsakka tapaus, mutta kahdessa muussa kahvihuoneessa kåynti sai toteamaan, että aika on tainnut ajaa ko. kahvilakonseptin ohi. Ellenin leivos tuli testattua, suklaakakun pala oli makoisa. Suolaiset eivät sytyttäneet.
Jos kahvila mainostaa yläkerrassa olevan pöytiin tarjoilun, mutta kehottaa siellä aikansa odottanutta asiakasta tilaamaan kuitenkin tiskiltä, jää viimeinenkin keino erottua pois.
Ja valitusvirren lopuksi toteamus, että molempien kahvilaketjujen vessat olivat masentavat. Toisessa kylmä, toisessa superahdas koppi.
Mitä opimme tästä? Että kahviloita on kuitenkin onneksi moneen makuun, eivätkä kaikki ole samaa aabeeceetä.