Suolainen piirakka on kiva tehdä ja ilahduttaa illan päälle. Täytteet voi keksiä vapaasti, perinteinen kinkku-homejuusto toki on ykkönen. Koska piirakan päälle raastettiin reilu keko voimakkaan makuista juustoa, kävi täytteeksi kasvisversiokin.
Pohja tehdään Valion leivontakirjan Quiche Lorrainen ohjeella. Nypitään vaan ja sitten tapu-tapu pyöreään piirasvuokaan.
Pohjaa ei kehoiteta esipaistamaan. Hieman raa’aksi se tällä kertaa jäi, kenties kosteiden täytteiden vuoksi. Mutta syömistä se ei haitannut. Parsakaalilohkoja esikeitettiin hetki, kuitenkin niin että vihreys ja vehreys säilyivät. Kuutioitua tomaattia ja kaapista löytyneen kotimaisen (!) herkkusienipurkin sisältö ripoteltiin pohjan päälle.
Munamaito (2 munaa, nelisen desiä rasvatonta maitoa) maustettiin perinteisesti suolalla ja pippurilla. Lopuksi mustaa Emmentalia reippaasti raastettuna päälle. 200 astetta, 40-45 minuuttia.
Sitten seuraa bonuksena juustovinkki: tiedättehän entuudestaan, että juustoa voi pakastaa. No, jos parmesan-pala on päässyt kuivahtamaan (tiedetään, anteeksiantamatonta – parmesaanihan tulee syödä eikä antaa sen kuivettua), se voidaan vielä pelastaa käyttökelpoiseksi.
Sauvasekoittimen harvoin – lähinnä sipulin superpilkkomiseen – käytetyllä leikkuuterä-purkilla voi alle minuutisasa surauttaa parmesankuutiot pieneksi mutuksi. Tätä mutua voi sitten ripotella arkiruokaan vaikkapa makaronilaatikon päälle uuniin. Mutu säilyy parhaiten pakastimessa.
hei! tuota murustamista en ole vielä tajunnutkaan, kiitos vinkistä! itse pakastan ne parmesaanin kuoripalat, joista ei saa oikein enää mitään leikattua ja laitan vihanneskeittoon (soseutuksen jälkeen) muhimaan. niistä irtoaa vielä mukavasti juustoa sopan sekaan, kun muhittelee liemessa 10-15 minuuttia. joka ripe hyötykäyttöön:-)
Jossakin italialaisessa ruokaohjelmassa mamma laittoi sen kuivan kantin pataruokaan makua antamaan. Kuorikanttia ei kuulemma koskaan saa heittää hukkaan. Siinä on vielä itsellä opettelemista. Tuo sosekeitto on loistava idea, aion testata!