Possua lautasella

Kaksi luutonta porsaankyljystä odotti maanantai-iltana kypsennystä. Ne pääsivät chili con carne -tyyppiseen makumaailmaan. Joulupaketista kuoriutuneet uniikit Angry Birds -lautaset aiheuttivat tämän ruuan kohdalla erityistä hilpeyttä.

Reseptin pikainen tarkistus Sillä sipuli -blogista ja pannu kuumenemaan. Öljytilkassa kuumennettiin ensin kuivattua chiliä, jeeraa ja maustepaprikaa. Possu saksittiin sen jälkeen pannulle ohuina suikaleina ja ruskistettiin. Valkosipuli ja sipuli olisivat kuuluneet tähän väliin, mutta ensimmäinen oli loppu (!!!) ja jälkimmäinen unohtui pöydän kulmalle. Tomaattimurska, valkoiset salkopavut ja puolikas kasvisliemikuutio sekä 1 dl vettä lisättiin kattilaan.

Kastikkeen annettiin poreilla vain sen aikaa, että täysjyväohra oli valmista ja pavut kypsiä. Tällaisen kastikkeen kuuluisi kiehua paaaljon kauemmin, mutta arki-iltana tehdään kompromisseja. Maistamisen jälkeen kastikkeeseen lisättiin vielä ripaus suolaa ja teelusikallinen sokeria.

Loput kastikkeesta päätettiin syödä seuraavana päivänä tortillan välissä. Avokado ja ranskankerma voisivat toimia lisukkeena.

Kategoria(t): Arkiruuat Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.