Pirkon piirakkaohje – vai oliko se Caritan kakkuresepti

Niin tai näin, tällä perusohjeella syntyy helppo kakku.

125 g sulatettua margariinia
1,5 dl sokeria
2-3 rkl nestettä
2 kananmunaa
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

sekoitetaan vain keskenään ja vatkataan hetki pallovispilällä.
Taikina kaadetaan irtopohjavuokaan, eikä tarvitse edes voidella. 225 astetta ja puolisen tuntia riittää paistamiseen. Tikulla tökkien varmistetaan toki kypsyys.

Helpon ohjeen paras vaihe on tuunaus. Tämä taikina on saanut seurakseen milloin raparperit ja kuivattua inkivääriä, milloin pakastemarjat ja vaniljasokeria. Tällä kertaa lisäsin taikinaan kardemummaa. Ennen paistamista pudottelin päälle omenasosetta, raesokeria ja mantelirouhetta.

image

Tällaiset kakut syödään meilläpäin lämpimänä ja isolla lusikalla.

Kategoria(t): Leivonta Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

5 vastausta kohteessa Pirkon piirakkaohje – vai oliko se Caritan kakkuresepti

  1. Ginger sanoo:

    Okei, myönnetään. Tällä kertaa paistoajan olisi pitänyt olla pidempi, sillä omenasoseen kosteus jätti kakun keskeltä raa’aksi. Mutta hei, raaka kakkutaikinahan on hyvää.

  2. evn sanoo:

    Hyvää..

  3. Säihky sanoo:

    Hyvältä kuulostaa! Ja tosi hieno ja hauskasta kuvakulmasta otettu kuva! :)

  4. Päivitysilmoitus: Barbaarien piirakkaa | Kotopuolessa

  5. Päivitysilmoitus: Tahmakakkua kesäkurpitsasta | Kotopuolessa

Kommentointi on suljettu.