Pikaiset pullat

WP_20160225_003Miten onkin mahdollista, ettei Kotopuolessa ole aiemmin leivottu pikapullia? Vaikka on muistettu, että sellaisiakin voi tehdä. Oikea hiivataikinasta tehty pulla on tietysti parasta. Mutta kun tuli tilaisuus leyhytellä pullan tuoksua ilmaan helpommalla, siihen tartuttiin. 

Myllyn parhaan ohjetta noudatettiin tarkalleen. Jokaiseen pullaan laitettiin kuitenkin lusikallinen mustikkahilloa.

WP_20160225_003

Se lumpsahti lopputuloksessa pohjalle ja olikin sitten mustikkayllätys.

Ohjeessa kerrotaan annoksesta tulevan 16-20 kpl pullaa. Muffinssipellissä oli koloja 12, joten kaikki taikina sullottiin paperivuokissa niihin. Tässä mentiin vipuun, sillä pullat  kohosivat jonkun verran yli reunan  ja sen vuoksi murenivat pellistä irrotettaessa. Kahvipöytään saatiin pelastettua kahdeksan kappaletta vieraskelpoisia pullia.

Sitä jäätiin pohtimaan, että olivatko nämä nyt pikapullia vai muffinsseja. Muffinssimaisia olivat. Mutta kauppansa tekivät.

Kategoria(t): Leivonta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Pikaiset pullat

  1. Säihkis sanoo:

    Ihanilta näyttävät! En ole minäkään muuten koskaan kokeillut

Kommentointi on suljettu.