Pakastimen aarteita ja paistettuja juustoja

”Vaimoni pakastaa minut hengiltä” oli vuosia sitten erään yleisönosastokirjoituksen otsikko. Jutussa ahdistunut mies kertoi, miten vaimo pakastaa kaiken tuoreen ruuan ja tarjoilee miehelleen sitten aina ruuat pakastimesta sulatettuna.

Huushollissamme, jossa syödään säännöllisen epäsäännöllisesti itse valmistettua ruokaa, täytyy välillä tormuuttaa raaka-aineita pakastimeen. Näin vähenee tarpeeton hävikki ja pakastimesta muodostuu melkoinen aarreaitta.

Tämän päivän innoittajana toimivat nämä aarteet ja paistetut juustot. Halloumi sai uuden kaverin taannoin saaristolaisleivästä, mutta päätin jättää sen idean odottelemaan kesän salaattisesonkia. Couscous-pedin maustoin suolalla, pippurilla ja balsamicolla. Sen päälle kumottiiin

  • kesäkurpitsaa (löytö pakastimesta)
  • sipulia
  • valkosipulia
  • tomaattimurskaa
  • yrttimausteita, chiliä, suolaa, pippuria, paprikajauhetta


pannulla muutaman minuutin pehmennettynä.

Lopuksi liotettu ja viipaloitu halloumi paistettiin kuumalla valurautapannulla ja nostettiin annoksen päälle.

Tomaattipohjainen ruoka vaatii omasta mielestäni juustoa ja tässä halloumi toimi mainiosti. Haaveenani on oppia tekemään tomaattipohjaisia kastikkeita, jotka maistuisivat joltakin myös ilman juustoa tai lihaa.


Jälkiruuaksi sulattelin pakastimeen päätynyttä Kainuun juustoleipää voissa paistaen. Juusto muuten muistutti sen jälkeen halloumia koostumukseltaan. Tätä konstia aion myös hyödyntää kesän salaateissa, itsessäänkin herkullinen juustoleipä pehmeni miellyttäväksi.

Juuston kera tarjoiltiin kohmeisia lakkoja ja lämmintä vaahterasiirappia.


Kategoria(t): Arkiruuat, Herkkuhetket Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.