Suosittelun voimaa ei kannata vähätellä. Monesti tulee pidettyä oma pää ja valittua ravintola tai ruokalaji oman sen hetkisen päähänpiston mukaisesti. Se vapaus suotakoon, ehdottomasti.
Mutta ilta Porvoonjoen rannalla oli hieno esimerkki siitä, että heittäytyminen toisten tekemien suositusten varaan voi olla rentouttava elämys.
Porvoon matkailutoimisto arvostaa hienosti bloggareita nostamalla linkkejä nettisivuilleen. Blogissahan kokemukset ovat henkilökohtaisia ja siksi suht uskottavia. Illan ruokaravintola bongattiin juuri tällä perusteella. Kesäravintolaksi auennutta Fryysarinrantaa sai kyllä etsiä pihan perältä – ilman varmaa tietoa olisi tullut jo käännyttyä ympäri. Ravintolassa oli kuulemma saatu samanlaista palautetta pitkin kesää, mutta näin loppukesästä juuri suositukset saivat ihmiset etsimään paikan käsiinsä.
Pöytävarausta tehdessä ravintolan terassilla oli kuhinaa, mutta tuntia myöhemmin auringon laskettua puiden taakse salistakin löytyi enimmäkseen tyhjiä pöytiä. Alkuruokien jälkeen tila muuttui jo yksityistilaisuudeksi. Romanttista, kyllä.
Tarjoilijalle annettiin vapaat kädet suositella ruokalajeja ja viinit valittiin myös samalla periaatteella. Illan viimeinen palvelukokemus oli siis luultavasti molemminpuolin miellyttävä.
Alkuruokana suosittu valkohomejuusto-ananas -salaatti pähkinöineen oli hyvää – joskaan ei mitään pikkupiiperrys -kokoa.
Pääruuaksi Ale tilasi entrecôten medium-miinuksena. Ginger halusi jotain pienempää, joten jättikatkaraput fenkolin kera oli sopivan kokoinen annos. Parasta oli kuitenkin erikseen valittavat lisukkeet. Kanttarellimuhennos ja uudet perunat tillivoilla olisivat käyneet sellaisenaan täydelliseksi ateriaksi.
Jälkiruokien kohdalla sitruunamuffini lakritsasabayonilla oli kyllä positiivinen yllätys…
Mutta annoskateus Alen maitosuklaiseen pannacottaan oli silminnähtävää. Ranta-aitan hämärässä valaistuksessa illan kruunanneelle herkulle etsittiin imartelevaa kuvakulmaa.
