Omena-rahkapiirakka

WP_20151017_006Tänään vain huilaillaan. Eikun kävellään ensin metsälenkki. Haetaan tortillailtapalaa varten lisukkeita. Tuijotetaan tv:tä. Luetaan uusinta Kotivinkkiä. Voi olisipa kiva ommella taas … tai väkertää jotain jotain pientä tuunausjuttua…

Päiväkahvikupposen seuraksi viimeinen (iso) pala omenapiirakkaa. Oli itse asiassa ihan hyvää, kerrotaanpa miten se toteutettiin. Katsotaan sitten jääkö vielä aikaa tuunailla tai askarrella tai virkata tai haaveilla.

Kodinkuvalehden lukijalahjana vuonna kivi ja kirves saadusta Kotileipurin rakkaimmat ohjeet -kirjasta on ennenkin hyödynnetty ohjeita ja muokattu niitä kulloiseenkin tarpeeseen. Ei se nyt ihan rakkaimpia ohjeita sisällä. Mutta sellaisia perusjuttuja suloiselta 90-luvulta.

Nyt käytettiin puolukkapiirakasta pohjan ja vähän täytteenkin ainesosia, mutta muutettiin päällysteet täysin.

WP_20151017_003

WP_20151017_004

Pohjaa paistettiin (30×20 senttisessä) uunivuuassa ensin vartin verran 200 asteessa. Sen jälkeen päälle kaadettiin rahkaseos: 2 dl rahkaa, kananmuna, vaniljasokeria ja kardemummaa. Olikohan sokeriakin…?

Rahkan päälle lusikoitiin 2-3 dl aiemmin keitettyä, jääkaappikylmää omenakiisseliä. Hieman liian sakeaksi päässyt, omenakuutioita ja kanelia&sokeria sisältänyt kiisseli saatiin hyödynnettyä näin mukavasti.

Piirakkaa paistettiin uunissa ainakin puoli tuntia, jonka jälkeen päälle lisättiin muruseosta. Reilu desi sulatettua voita, desi ruokosokeria ja 1-2 desiä vehnäjauhoja sekoitettiin tahnaksi ja ripoteltiin käsin piirakan reunoille ja täytteen päälle.

Piirakka oli uunissa yhteensä reilun tunnin. Se peitettiin loppuvaiheessa foliolla, kun reuna alkoi tummua. Uunista otettaessa täyte ei enää juurikaan hyllynyt.

Melkoisen makeaa, mutta hyvin kasassa pysyvää ja murukerroksensa vuoksi ihan mukavan makuista omenapiirakkaa saatiin kahvipöytään tarjolle. Ja viimeiset muruset olivatkin tässä.

WP_20151017_001

Hyvitykseksi kaunis kuva lenkin varrelta :)

WP_20151010_011

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Kategoria(t): Leivonta Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.