Porkkana on sellainen luottokaveri. Se odottelee jääkaapin vihanneslokerossa nöyränä vuoroaan. Tietäen, että sen aika tulee kyllä. Kun rucolat ja kirsikkatomaatit, paahdetut kukkakaalit ja täytetyt kesäkurpitsat ovat ensin päässeet pöytään. Tai ainakin seuraavalla viikolla, kun kurkkukin on loppu.
Toiset taikovat porkkanasta herkkuja. Kerran saatiin kylässä maistaa voista kiilteleviä rakuunaporkkanoita. Oih. Porkkanakakku on ihan makoisaa, mutta tietäisikö joku vähäsokerisemman ohjeen? Ginger ei ymmärrä, miksi juuri siihen kakkuun täytyy lisätä kylmiä väreitä aiheuttava määrä sokeria, kun porkkana itsessään on makea.
Kotopuolessa porkkana pääsee yleensä uuniin perunoiden kanssa lohkottuna tai ”karkeana raasteena” eli ihan vaan pätkittynä naposteltavaksi. Porkkanaraastetta ei enää tehdä isoa yleiskoneen kulhollista kerralla, koska se on liian karkeaa, kuivaa ja jää siksi syömättä. Jos manikyyrin sijaan viitsii raastaa käsin porkkanan tai kaksi, kopistellaan kuppi kyllä tyhjäksi ruokailijoiden toimesta.
Taannoin Kotopuolessa saatiin rouskutella värikkäitä porkkanoita. Siis muitakin kuin oransseja. Kauniita ja pirtsakoita, maku silti tutusti porkkanainen.
Arkiruokailun koristeena ihan hauskoja.
Raastetta piisasi syyspiirakkaankin. Pohja ja taikinaristikko olivat hiivaleipätaikinaa. Täytteessä oli jauhelihaa, porkkanaraastetta, purjoa ja tomaattipyrettä sekä mausteita. Munamaitoa taidettiin kippailla täytteen päälle, parmesania raastettiin ristikon koristeeksi. Ohje jäi kirjaamatta ylös, mutulla mentiin ja kaikki syötiin.
Porkkanaa on nyt alettu kuutioimaan myös kastikepohjiin. Siis kun ruskistetut lihat on siirretty kattilaan, pannun huuhteluvesi kipattu perään ja pannulla on pyöräytetty mitä-sattuu-vihannesta-kaapista-löytymään -kuutioita. Ei ehkä oikeaoppisen samankokoiseksi pilkottuja ja ranskalaisen keittiön kulmakivistä poikkeavia, mutta eivät ne pahaakaan ole tehneet kastikkeessa muhitellessaan.
Tämä syksy on tätä ihanaa vihannesten aikaa. Kuvat ”sopimusviljelijän” puutarhasta.