Linssi-pekonikeitto

WP_20150222_002Yhteishyvän keitto-ohje oli roikkunut ilmoitustaululla jo tovin ja raaka-aineetkin varttoivat kaappien syövereihin painuneina viikon verran. Näppärä ruoka sikäli, että jos vain pekonipaketissa päiväystä riittää, keiton voi siirtää viikon ruokalistalta seuraavallekin. 

WP_20150222_002Ohjeesta poikettiin siltä osin, että yrtit puuttuivat. Suolaa ei lisätty ja kasvisliemikuutioita käytettiin liian suolaisuuden pelossa vain yksi. Se riitti kyllä. Linssien väri oli väärä ja linssit olivat kypsiä. Keittoa keiteltiin silti liki puolisen tuntia, jotta sipulit ja porkkanakuutiot pehmenivät. Niiden puolesta keitto kannattaakin keittää ennen sunnuntaikävelyä, jotta se ehtii möyhääntyä punaposkisia ulkoilijoita odotellessaan.

WP_20150222_003

Gingerin lempimauste jeera sai kokeilemaan tätä ohjetta (jeeraa laitettiin kukkaralusikallinen) ja hauska keitto tästä tulikin. Reseptejä kannattaisi silloin tällöin kokeilla :).

Ohjeessa vinkattiin, että keiton voi halutessaan soseuttaa, jos haluaa siitä sakeampaa. Varsin liemevä keitto ei ehkä näyttänyt kattilassa houkuttelevalta, mutta lautasella ja lusikassa se vihdoin pääsi oikeuksiinsa.

WP_20150222_005WP_20150222_010

 

Kategoria(t): Arkiruuat Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.