Tänä lähiruokaa arvostavana aikana kauppaketjun brändillä myytävät pakastekatkaravut eivät taida olla ihan muodikkainta ruokaa. Mutta mukavasti ne tuovat pientä luksusta arkiruokiin tai iltapalahetkiin. Kuorineen myytävät katkaravut voivatkin sitten olla jo ihan juhlahetki.
Pian syödään ruokavuoden perinteisimpiä makuja ja niitä on kannattanutkin odottaa. Mutta tässä pari vinkkiä vaikka välipäivien mitä-sitä-nyt-syötäisiin -hetkiin.
Kun perunamuusia kerrankin sattui jäämään yli, päästiin paistamaan lettusia. Edam-juuustoa kuutioina, kananmuna, ripsaus vehnäjauhoja, suolaa ja pippuria, sekoitus ja paistamaan. Koemaistossa havaittiin, että jotakin tästä puuttuu ja jäisinä lisätyt katkaraput saivat hyväksyviä nyökkäyksiä osakseen. Tottahan toki tähän antavat sitten yrtit, muut mausteet ja voimakkaammat juustot aivan uutta svengiä.
Lauantai-illan saaristolaisleivissä käytettiin muussattua avokadoa levitteenä. Salaattipedille aseteltiin limen kuorella ja mehulla maustetussa kermaviilissä pyöritellyt katkaravut. Jos maltat sulattaa ravut huolella, ei kermaviili pääse vettymään. Suolat ja pippurit maun mukaan ja kurkkua koristeeksi.