Yhden metsästäjän pihvi ja feta-mansikka -salaattia

Simppeli arki-illan ruoka paistui valurautapannussa liki itsekseen. Kastike tehtiin tuoreista, kotimaisista herkkusienistä ja mansikat pilkottiin salaatin päälle.

Jauhelihamassan pohjaa varten kuutioitiin vaaleaa leipää. Loraus vettä, 2 kananmunaa, teelusikallinen Dijon-sinappia, punasipulikuutioita, suolaa, mustapippuria ja koko oregano-sato sekoitettiin leipäkuutioiden ja lopuksi jauhelihan kanssa taikinaksi.

Taikinapallo litisteltiin valurautapannulle öljytilkkaan paistumaan. Kun pohja oli saanut väriä, pihvi kumottiin lautasen avulla ylösalaisin. Loppuvaiheessa pihvi sai kypsyä kannen alla. Edellispäivän perunat lämpenivät pannun laidalla.

Herkkusienet ja punasipulikuutioita ruskistettiin hetki voissa. Vehnäjauhoja lisättiin noin ruokalusikallinen. Lisäämällä ensin kiehuvaa vettä saatiin suurus tasaiseksi. Lopuksi kastike maustettiin kuohukermalla, suolalla ja mustapippurilla.

Lisänä tarjottiin vihersalaattia, fetajuustoa, saaristolaisleivästä chilin kanssa paistettuja krutonkeja ja balsamicosta keitettyä  siirappia. Kerrankin salaattiin asti päässeet mansikat maistuivat kyllä suolaisen juuston ja makean balsamicon kanssa oikein hyvältä.

Kategoria(t): Arkiruuat Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.