Keskiviikon lasagne

Kuten pizza, myös lasagne voidaan tehdä pitkän kaavan mukaan. Itsetehty taikina, tuoreet tomaatit ja yrtit, juustoa – takuulla herkullista. Mutta molemmat muuntautuvat myös arkiruuaksi.

Yhden kastikkeen lasagne valmistuu arki-illassa. Ja vaikkei se pärjää valkokastikkeella kuorrutetulle lasagnelle, riittää siitä monen arki-illan pelastukseksi. Pistetäänpä vinkki jakoon kiireisille kokkaajille.

Sipuli, valkospipuli, kuivattu chili ja 600 g jauheliha ruskistetaan. Kasvisliemikuutio ja purkillinen tomaattimurskaa sekaan. Jos kaapissa on Koskenlaskijaa tai vaikka tuorejuuston nokare, sen voi sulattaa kastikkeeseen. Porkkana raastettuna tai pieninä kuutioina sekä vaikkapa kesäkurpitsa tuovat mehevyyttä kastikkeeseen. Basilikaa – jos löytyy – voi tovin pulputelleeseen kastikkeeseen lisätä lopuksi. Pippuria ja suolaakin tarvittaessa.

Maidon voi kaataa kastikkeen sekaan kuumenemaan. Tai kasata ensin lasagnelevyt ja kastike vuorotellen suureen vuokaan. Ripotella juustoraastetta tai vuolla juustoviipaleita kerrosten väliin. Lopuksi maitoa – tai miksei jotain rasvaisempaakin – kaadetaan melkein pintaan asti. Päällimmäiset levyt painellaan nesteeseen. 45 minuuttia uunissa, hetken vetäytyminen ja huuto ”syömäääään”.

ps. Myös Kotopuolen aiemmat tonnikalalasagne ja kesäkurpitsalasagne garam masala on tehty samalla menetelmällä.

 

 

 

 

 

 

Kategoria(t): Arkiruuat Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.