Suolainen piirakka tykkää siitä, että pakastimen ja jääkaapin lokeroista löytyy nyssyköitä ja pussukoita. Palvikinkun pala pakastimesta, viikon valvonut parsakaalin puolikas ja kuivettunut timjamiruukku silputtiin ja työnnettiin uuniin muuntumaan iltapalaksi.
Piirakan pohjan ohje muokattiin Kodin Kuvalehden Parhaat piirakat -kirjan ohjeista.
- noin 150 g margariinia
- 1,5 desiä ruisjauhoja
- 2,5 desiä vehnäjauhoja
- 0,5 tl suolaa
nypittiin. Taikinaan sekoitettiin yksi kananmuna ja puolisen desiä vettä. Taikinan annettiin jähmettyä jääkaapissa täytteiden pilkkomisen ajan.
Hieman jo kulahtunut parsakaali paloiteltiin niin, että kukinnat jäivät pieniksi nipuiksi, mutta varsiosat leikattiin ohuiksi suikaleiksi. Palvikinkku ja puolikas sipuli suikaloitiin. Taikina paineltiin suorakaiteen muotoiseen, korkeareunaiseen vuokaan. Pohjalle levitettiin sipulit ja parsakaali, päälle kinkkusuikaleet ja päälle murusteltiin vielä reilusti fetajuustoa.
Munamaitoon sekoitettiin yksi ruokalusikallinen tomaattipyrettä (pakastimen kätköistä sekin sulateltuna), yksi kananmuna, maitoa 4-5 desiä, 1 tl suolaa, pippurirouhetta. Kuivatut pikkuchilit ja kuivettuneet timjaminoksat hienonnettiin munamaidon sekaan, jotta ne jo hieman pehmenisivät. Tosin kun munamaito oli kaadeltu täytteen päälle, piti chilejä vähän levitellä laajemmalle alueelle. (toim.huom. ei ihan kuningasajatus)
Piirakkaa paistettiin 200 asteessa tunnin ajan, puolivälissä piirakka peitetiin foliolla. Ei mikään pikapiirakka siis, mutta täytteitä sai laittaa runsaasti koska ne ehtivät oikein kypsyä.
Piirakkaa maisteltiin illan päälle Valion herkullisen glögin kanssa. Ginger kaipaa suolaiseenkin piirakkaan aina jotakin makeaa, joka tästä puuttui. Kenties sipuli tai runsas parsan määräkin oli vähän pistävän makuista. Mutta Ale antoi arvion ”se oli hyvä piirakka”.